Nopea raparpericurd & minipavlovat




Meillä alkoi soman arjen keittiössä sadepäivän aikana namihammasta kolottaa. On ollut jo tovin mielessä tehdä muutamakin päivitys kesän lempiherkusta eli raparperista. Näitä kauniita ja monipuolisia herkkuja kun kasvaa jo omalla terassillakin! Meidän raparpericurd valmistuu ilman kananmunaa ja on supernopea tehdä. Kärsivällisyyttä tarvitaan vaan jähmettymisen kanssa. Raparpericurd on ihanaa paahtoleivän päällä, mutta sopii myös esimerkiksi kakun täytteeksi tai meidän tapaan minipavlovien syövereihin. Ihan tajunnanräjäyttävä yhdistelmä tuo hiukan tahmea marenki ja kirpsakka raparperi! Marenkihommista ylijääneet munankeltuaiset voi muuten käyttää esimerkiksi näihin helppoihin leivonnaisiin.

Vinkkinä muuten… Raparperia ei näihin hommiin kannata kuoria. Kauniin, vaaleanpunaisen curdin salaisuus piilee nimenomaan punaisten raparperinvarsien käytössä. Kannattaa siis valita ohuita, nuoria varsia tähän käyttöön. Ihan yhtä hyvää tulee myös kuorituista raparpereista, mutta väri ei ole lainkaan yhtä hemaiseva. Jos kuitenkin tarvitsee kuoria paksuvartiset raparperit, niin muistathan hyödyntää kuoret. Kuorisuikaleista saa ihania kakunkoristeita tai herkkupaloja käyttämällä ne nopeasti kiehutetussa sokeriliemessä (1dl vettä & 1 dl sokeria). Suikaleet kuivatetaan n. 100-asteisessa uunissa 30-45 minuutin ajan. Kuivatetut suikaleet säilyvät purkissa n. viikon. Tai no… Joillain säilyy, joillain ei. 😉


Raparpericurd (n. 5 dl)
500g raparperia
1 ½ dl vettä
3 rkl Maizenaa
2 dl sokeria
100g voita

Ohjeet:
1.   Pese ja pilko raparperit n. 0,5cm paloiksi. Keitä raparperit kattilassa veden kanssa täysin pehmeäksi soseeksi.
2.   Ota kattila pois liedeltä ja paseeraa raparperi hienoksi soseeksi. Jatka tunnollisesti niin kauan, että lopulta siivilässä on vain noin 1 rkl raparperia jäljellä. Kaada tasainen raparperisose takaisin kattilaan.
3.   Lisää rapaperisoseeseen maissitärkkelys koko ajan sekoittaen. Kiehauta seos ja ota pois liedeltä, kun se on alkanut paksuuntua.
4.   Lisää viimeisenä kuumaan seokseen sokeri ja voi. Sekoita tasaiseksi ja kaada puhtaisiin purkkeihin.
5.   Anna jäähtyä jääkaapissa & nauti!

Pienet pavlovapohjat (9kpl)
4 kananamunan valkuaista
2 ½ dl erikoishienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl Maizenaa

Ohjeet:
1.   Kuumenna uuni n. 115 asteeseen.
2.   Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vaahtoutumisen aikana vähitellen.
3.   Kun vaahto alkaa kiiltää, lisää sen joukkoon vaniljasokeri ja valkoviinietikka.
4.   Lisää viimeisenä siivilöity maissitärkkelys.
5.   Pursota leivinpaperin päälle 9 minipavlovapohjaa. Käytä tähtityllaa ja tee reunoista korkeammat kuin pohjasta.
6.   Paista uunin keskitasolla n. 1,5h. Pavlovapohjat ovat valmiita, kun ulkokuori on rapea ja ne ovat vielä sisältä hiukan tahmeita. 


Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa