5 minuutin toffeemutakakku



Oho. Hellesäässä olemme näköjään jättäneet päivittämisen vähemmälle ja keskittyneet järvessä kellumiseen ja marjojen mutusteluun. Melko paljon ollaan silti köökissä puuhailtu eli luvassa on helppoja kesäherkkuja tulevinakin viikkoina!

Päätimme jakaa meidän suvun repaleisen reseptikirjan sivuilta yhden lempparireseptin – herkullisen ja nopean toffeemutakakun. Tämmöinen herkku syntyy alta aikayksikön ja aineksetkin löytyy aika usein kotikokin kaapeista. Voimme kertoa, että tiukinkaan herkkulakkoilija ei pysty tämän kakun uunituoksujen jälkeen pakenemaan jälkiruokahetkeä. Kuten perinteinenkin mutakakku, toffeemutakakku maistuu parhaiten jäätelön ja tuoreiden marjojen kanssa. Kermavaahtokin on kyllä aika namia! Jos kakusta haluaa maidottoman, on tarjolla ainakin kondensoitua, karamellisoitua kookosmaitoa. Jos kokeilet niin kerro meillekin millaista tuli!
Nyt siihen herkkureseptiin…



Toffeemutakakku

150g voita
1 prk (397g) kondensoitua, karamellisoitua maitoa
1 ½ dl sokeria
1 mm suolaa
2 ½ dl vehnäjauhoa
3 kananmunaa

Ohjeet:
1.   Sulata voi. Sekoita voihin kondensoitu, karamellisoitu maito, sokeri, suola ja vehnäjauhot.
2.   Lisää kananmunat ja sekoita taikina tasaiseksi.
3.   Voitele ø 24 cm vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175-asteessa n. 20 minuuttia.
4.   Laita hiukan jäähtynyt kakku jääkaappiin jähmettymään.
5.   Hunnuta jääkaappikylmä kakku tomusokerilla ja tarjoile jäätelön, kermavaahdon tai marjojen kanssa. 

Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa