Lumiukot jääpuistossa

somaarki lumiukot marengista
Pakkasherra on vihdoin sirotellut lumikoristaan huurretta jopa tänne Helsinkiin. Joulukuussa alkaa vuodenajoista taianomaisin – talvi. Talvessa etenkin joulunodotus on soman arjen naisten mieleen. Saa ripustella jouluvaloja jatkuvaa säkkipimeyttä valaisemaan ja paistella ja tietty myös koristella pipareita vaikka joka ilta. Pikkujoulujakin on jo päästy juhlistamaan ja onneksi muutama odottaa vielä juhlimistaan. Tämän päivityksen jääpuiston marenkiset lumiukot saivatkin alkunsa siitä, kun pähkäilimme pikkujouluihin talvista tarjottavaa. Parasta tässä jääpuistossa ei suinkaan ollut sen valmistaminen – vaikka sekin oli varsin kiva ja luova projekti – vaan pikkujoulujen lapsivieraiden ihastelevat katseet ja huokailut. Kyllä lumiukoissa on sitä jotakin!

Lumiukkojen valmistaminen on varsin hauskaa puuhaa. Pursottaessa joku ukko saattaa vähän kallistua ja toisesta tulla kumman leveä. Tämä ei kuitenkaan lopputulokseen vaikuta, ainakaan negatiivisessa mielessä. Kun ukoille maalaa sulatetulla suklaalla nokisen hymyn ja napit, ne heräävät henkiin. Tomusokeritahnalla kiinnitetty porkkananenä syntyy pienestä palasta oranssia remmikaramellia. Loppusilauksen ukolle antaa kirpeästä remmikaramellista valmistettu kaulahuivi. Jääpuiston voi rakentaa vaikkapa pyöreälle lasitarjottimelle. Tomusokerilla luodaan jääpuistolle ominainen huurteinen vaikutelma. Meidän jääpuistossa popcornit ja valkoiset karamellit toimittavat lumilyhtyjen ja kinosten virkaa. 

somaarki marenki lumiukot ohje

Lumiukot (10kpl)
2-3 kananmunan valkuaiset
2-3 dl sokeria
tummaa suklaata
tomusokeria
remmikaramellia

Ohjeet

  1. Vaahdota ensin hetki valkuaisia ja lisää sokeri sekaan vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vaahdon tulisi pysyä valumatta kulhon pohjassa, kun kulho käännetään ylösalaisin. Valmiin vaahdon tunnistaa myös sen kauniista kiillosta.
  2. Kauho marenkimassa pursotinpussiin ja pursota lumiukot uunipellille leivinpaperin päälle. Paista marenkeja 80 asteessa uunin alatasolla tunti. Katkaise uunista virta ja anna marenkien kuivua uunissa vielä toinen tunti. Nostele marengit ritilälle.
  3. Koristele lumiukot sulatetulla suklaalla. Cocktailtikulla saa tarkkaa jälkeä.
  4. Sekoita tomusokerista ja vedestä tahna, jolla kiinnität porkkananenän eli oranssin remmikaramellin palasen ukon naamaan. Kiedo lopuksi remmikaramellista huivi lumiukon kaulaa koristamaan.

Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa