Ruskasukat - helppo neuleohje


ruskasukat nappivarsisukat somaarki

Me olemme saaneet kuluvalla viikolla nauttia syyslomasta ja mitä kauneimmasta ruskasta. Upean syksyn sävymaailmoihin sukeltaen teimme myös helpot ruskasukat. Meidän nappivarsisukat mukailevat Novitan mallia. Sukan varressa kuitenkin tykkäämme perinteisestä joustinneuleesta ja kantapääksi näihin ihanuuksiin halusimme ainaoikein kantapään. Tuohon varteenhan voisi kehitellä vaikka mitä ihania palmikkomallikertojakin!

Sukat pääsivät ennen käyttöönottoa meidän matkaan syksyiselle metsäretkelle. Valmiiden sukkien omistajasta tulikin lopulta vähän kinastelua. Aika ihana on tuo syksyinen värikin ja vaikka sää on toistaiseksi meitä suosinut, niin uskallamme epäillä, että kohta kylmenee huolella ja villasukat tulevat tarpeeseen!

ruskasukat nappivarsisukat somaarki
 
Ruskasukkiin tarvitset
150g 7 veljestä -lankaa
puikot nro 3,5-4 (pyöröpuikot/pitkät puikot & sukkapuikot)
tylpän neulan
6 nappia

Ohjeet:
1.   Luo pyöröpuikolle (tai pitkälle puikolle) 62s. Neulo tasona ensin ainaoikeaa 3 krs. Neulo 5 s oikein, aloita joustinneuleen neulominen (2o, 2n) ja neulo kerroksen lopussa 5 s oikein. Neulo jatkossa silmukat tässä järjestyksessä ja neulo kappaleen molemmissa reunoissa 5 silmukalla ainaoikeaa nappilistaa varten.
2.   Kun olet neulonut joustinneuletta 2 krs, tee ensimmäinen napinläpi työn oikeassa reunassa (oikean jalan sukka). Neulo 1 o, 2 o yhteen, ota langankierto puikolle ja neulo loput silmukat normaalisti. Tee muut 2 napinläpeä joka 14. krs. Neulo viimeisen napinläven jälkeen 14 krs joustinneuletta sekä reunoissa ainaoikeaa. Neulo vielä oikean puolen krs oikein ja kavenna samalla 8s tasavälein ja jätä viimeiset 6 s neulomatta = 54 s. Jaa nyt silmukat neljälle sukkapuikolle: reunimmaisille puikoille 15 s ja keskimmäisille puikoille 12 s.
3.   Aseta viimeiset 6 s ensimmäisen puikon vastaavien silmukoiden alapuolelle ja neulo silmukat yhteen pareittain (1 s kummaltakin puikolta = 48 s). Tasaa silmukat jokaiselle puikolle (=12 s). Napituslista asettuu jalan ulkosyrjälle ja kerroksen vaihtumiskohta on nyt keskellä takana. Neulo IV puikon loppuun saakka ja neulo I puikon silmukat oikein IV puikolle (=24s).
4.   Aloita ainaoikein kantalapun neulominen. Neulo nurjalla ja oikealla puolella kaikki silmukat oikein. Toista krs:ia yhteensä 12 kertaa (=24 krs). Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset.
5.   Jatka ainaoikeinneuletta kuten aiemmin. Neulo kantalapussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 s. Tee ylivetokavennus ja käännä työ. Nosta 1s neulomatta, neulo 6s oikein ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana (8s). Kun sivu-s:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle. Neulo kantalapun 4s oikein ja poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 + 1s. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 12 + 1s ja neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 4s oikein. 
6.   Aloita kiilakavennukset. Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne. Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 12s, lopeta kavennukset. Jatka neulomista, kunnes pikkuvarvas peittyy. 
7.   Aloita kärkikavennukset (nauhakavennus): Neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. krs kunnes joka puikolla on jäljellä 6s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi, kiristä ja päätä hyvin.
8.   Neulo vasemman jalan sukassa napitus toisin päin. Höyrytä sukat ja ompele napit paikoilleen.





Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa