Daimia kiitos! - gluteeniton herkkupala


daim somaarki

Lähdimme vähän skeptisenä keittelemään tätä herkkua, sillä oikea daimi maistuu meille molemmille. Meinasi uskokin loppua keitellessä, mutta kyllä se lopulta muotoutui ihan aidon daimin makuiseksi ja muotoiseksi. Okei, ehkä tuli vähän ronskeja paloja, mutta överithän on paremmat kuin vajarit! Jotenkin petti siinä sokerin ja voin käristessä arviointikyky ja tehtiin vähän paksumpia mötkäleitä. Suositellaan siis tällä määrällä laittamaan seos pellille niin herkut olisi mahdollisimman ohuita ja rapsakoita.


tee itse daimia somaarki


Kiraa ahdisti hiukan koko daim-show, koska se muistutti toteutumattomasta haaveesta. Pitihän Kiran pilkukkaan marsun olla nimeltään Daimi. Mutta ehkä ihan onnekasta (ainakin marsulle), että tuo lapsuudenhaave jäi toteutumatta.

Kavereiden kesken höpöteltiin, että tämä herkku kuuluu kuulemma joulupöytään. Mutta onkos tuolla nyt niin väliä? Ja jouluunkaan ei oikeastaan ole kauhean pitkä aika. Me sanottais tähän, että nyt on oiva aika harjoitella! Pinja on nyt rakastunut kaikkeen missä on turkinpippuria, joten sitä ripoteltiin meidän köökissä tällä kertaa daimin päälle. 


Kotitekoiseen daimiin tarvitset:

200g voita
2 ½ dl sokeria
2 dl fariinisokeria
½ dl vettä
Päälle:
200g maitosuklaata
100g tummaa suklaata
pähkinärouhetta/turkinpippurirouhetta

Ohjeet:

1.   Sulata voi kattilassa ja lisää sokerit ja vesi. Anna kiehua 150-asteiseksi. Vältä turhaa sekoittamista.

2.   Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai pellille. Laita seos jäähtymään pakastimeen n. 30 minuutin ajaksi.

3.   Sulata suklaat ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele halutessasi pinnalle pähkinärouhetta tai turkinpippurirouhetta. Anna daimin asettua n. 1 h ajan jääkaapissa ennen pilkkomista.

4.   Pilko ja purkita daimit. Kotitekoiset daimit kannattaa säilyttää jääkaapissa. 


Ja koska käytävillä välillä tuoksuu herkut ja toisinaan kattilan pohjaan kärähtäneet soossit niin pakataan myös naapurille herkut kera minikimpun. 💜








Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa