Koukuttu panta



Syksyä fiilistellessä mieleen pulpahti ihana käsityötekniikka – koukkuaminen. Koukkuaminen eli tunisialainen virkkaus on äärettömän helppoa ja mukavaa puuhaa. Kira oppi tämän jo muinoin lukion erikoislankatekniikan kurssilla ja koukuttuja vanttuita, tossuja jne. on putkahdellut koukulta sen jälkeen tasaiseen tahtiin. Koukkuamisessa sama puoli on aina virkkaajaan päin eli virkkaus tapahtuu edestakaisin. Koukkuamiseen on saatavilla käsityökaupoista omakin koukku, jossa toinen pää on suljettu, mutta näin pienessä työssä onnistuu myös tavallisen virkkuukoukun käyttäminen.

Koukkuamisessa kannattaa ottaa huomioon se, että pinnasta tulee melko tiivistä, jos noudattaa lankavyötteen ohjeistusta koukun koosta. Halusimme pannoista hiukan joustavat, joten valitsimme muutamaa kokoa suuremman virkkuukoukun. Tämähän toki selviää vain kokeilemalla ja on kiinni myös tekijän käsialasta. 

HUOM! 
Käy kurkkaamassa koukkuamisvideoita Soman arjen Instagramissa @soma_arki 💜 

Tarvitset:
baby wool / 7 veljestä -lankaa
virkkuukoukun nro 4/6
sakset
tylpän neulan


Ohjeet:

1.   Tee aloitussilmukka ja virkkaa 20/15 ketjusilmukkaa riippuen valitsemastasi langasta.

2.   Työnnä koukku toiseen ketjusilmukkaan ja ota lanka koukulle. Poimi näin kaikki ketjusilmukat, niin että virkkuukoukulla on yhteensä 20/15 silmukkaa.

3.   Ota lanka koukulle ja vedä ensimmäisen koukulla olevan silmukan läpi. Ota lanka uudelleen koukulle ja vedä kahden seuraavan silmukan läpi. Toista kahden silmukan läpivetoa, kunnes koukulla on jäljellä enää yksi silmukka.

4.   Työnnä koukku edelliskerroksella muodostuneen pystysuoran silmukan läpi, ota lanka koukulle ja vedä silmukan läpi. Toista niin että koukulla on taas 19/14 silmukkaa. Vedä lanka viimeisen pystysuoran silmukan molempien reunojen läpi. Koukulla on nyt 20/15 silmukkaa.

5.   Jatka 3. ja 4. kohdan toistamista kunnes saavutat halutun pituuden pannalle. Ohuella langalla kerroksia meillä tuli 80 ja paksummalla 60.

6.   Päättele työ virkkaamalla kiinteitä ketjusilmukoita pystysuorien silmukoiden ali. Katkaise saksilla muutaman metrin mittainen päättelylanka ja vedä viimeisen silmukan läpi.

7.   Kiinnitä kappaleen lyhyet reunat yhteen nurjalta puolelta. Poimi reunimmaiset silmukat vuorotellen molemmista reunoista ja kiristä lankaa lopuksi, jotta pantaan muodostuu rypytetty keskiö. Tee muutama solmu pitämään pannan muotoa yllä. Kieputa loppulanka kauniisti jo aiemmin muodostuneen keskiön päälle ja päättele lanka. 





Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa