Vauvalahja part 3





No nyt on! Meillä näitä vauvalahjoja pukkaa näköjään ihan solkenaan. Näille keltaisille ihanuuksille löytyy jo osoite, mutta toki näitä voisi tehdä esimerkiksi sairaaloihin lahjoituksena. Eiköhän näitä taas muutama sinne kärrätäkin! Alkuperäinen (tai siis ainakin meidän silmiin ekana osunut) toukkapussin ohje on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa. Näitä villakapaloita Päijät-Hämeen sairaanhoitajat ry keräsi aikoinaan toukkapussitempauksessaan vastasyntyneille lahjoitettaviksi. ❤️ Meidän ohje on hippasen muuttunut matkan varrella tuosta ESS:sa julkaistusta. Kasvojen ympärille neulotaan ainaoikein-resoria pikkukasvoja kehystämään ja pussin alareunaan puolestaan napituslista käyttömukavuutta lisäämään.


Toukkapussi eli villakapalo

Tarvitset:
pyöröpuikko nro 4
200-250g pehmeää konepestävää villalankaa
tylpän neulan
virkkuukoukun
4 nappia

Ohjeet
  1. Luo 100 silmukkaa pyöröpuikolle.
  2. Neulo putkilona joustinneuletta (2o, 2n)
  3. Kun olet neulonut 7cm, lisää työn sivuille 2x4 silmukkaa. Toista tämä vielä kaksi kertaa 7cm välein, kunnes työssä on 124 silmukkaa.
  4. Kun putkilo on noin 45cm pitkä, päättele leuan kohdalta 10 silmukkaa ja jatka työtä tasoneuleena.
  5. Päättele kummassakin reunassa ensin 8 silmukkaa ja sitten 4 silmukkaa.
  6. Jatka tasoneuleena noin 7cm. Neulo kuitenkin tasoneuleen molempiin reunoihin 5 silmukkaa ainaoikein.
  7. Lisää kumpaankin reunaan 14 silmukkaa tasaisesti 10 sentin matkalla. Jatka tasoneuleen molempien reunojen ainaoikein-neulosta viidellä silmukalla. Lisäykset tehdään siis ainaoikein-neuloksen jälkeen tasoneuleeseen.
  8. Tämän jälkeen päättele silmukoita molemmista reunoista vähitellen, niin, että huppuun muodostuu taakse pieni hiippa.
  9. Kun kaikki silmukat on päätelty, ompele pussin yläreuna hiipaksi. Huolittele lopuksi hupun leuanalus virkkaamalla kerros kiinteitä silmukoita.
  10. Poimi 50 silmukkaa alareunan silmukoista. Neulo noin puolet halutusta napituskaitaleen leveydestä ainaoikein-neulosta. Tee napinlävet tasaisin välein siten, että neulot kaksi silmukkaa yhteen ja teet langankierron. Seuraavalla kerroksella neulot silmukat ja langankierron ainaoikein-neuleena. Kiinnitä napit toukkapussin alareunaan. 
Tämän ylisöpön ja superhelpon helmineulos-myssyn ohjeen olemme oppineet perintönä äitiliiniltä. Hän kun on sellainen kävelevä tietopankki ruoka- ja käsityöohjeiden tiimoilta.


Vauvan myssy helmineuloksesta

Tarvitset:
pitkät puikot nro 3,5
50g pehmeää konepestävää villalankaa
huovutetun pallon tupsuksi
tylpän neulan

Ohjeet
  1. Luo 54 silmukkaa. Neulo ainaoikein-neulosta 5 kerrosta.
  2. Jatka helmineuloksella kunnes kappaleen korkeus on noin 16cm.
  3. Päättele silmukoita molemmista reunoista muutamien kerrosten aikana vähitellen, niin, että myssyyn muodostuu pieni hiippa.
  4. Ompele myssyn takasauma kiinni ja kiinnitä tupsu hiippaan.
  5. Valmista seuraavaksi kaksi erillistä kiinnitysnauhaa. Virkkaa ketjusilmukoita noin 30cm ja virkkaa seuraava kerros eli paluumatka kiinteitä silmukoita. Kiinnitä nauhat myssyn etureunoihin. 

Vauvan tossut

Tarvitset:
puikot nro 3,5
20g kahta eriväristä, konepestävää lankaa
tylpän neulan
virkkuukoukun

Ohjeet
  1. Luo 20 s. Neulo ainaoikein-neulosta 12cm. Päättele 8 s. Tossun kantapää on nyt valmis. 
  2. Jatka lopuilla 12 silmukoilla tossun kärkiosaa. Neulo valkoisella 4 kerrosta sileää neulosta, keltaisella 4 kerrosta nurjaa neulosta. Toista kerroksia niin, että sileää tulee yhteensä 6 kerrosta ja nurjaa 5 kerrosta. 
  3. Käännä työn oikeat puolet vastakkain ja ompele ensin tossun sivusauma ja lopuksi tossun pohjasauma yhteen. 
  4. Käännä työ oikein päin. Poimi neulalla tossun raitaosuudesta nurjat, reunimmaiset silmukat ja kiristä. Päättele huolellisesti. 
  5. Virkkaa lopuksi kaksi kukkaa tossuja koristamaan. Virkkaa 5 ketjusilmukkaa renkaaksi ja 10 kiinteää silmukkaa renkaaseen. Tee ensimmäiseen silmukkaan pylväs, pitkäpylväs ja pylväs ja seuraavaan silmukkaan yksi kiinteä silmukka. Toista 5 kertaa. Päättele langat ja kiinnitä kukkanen tossuun valkoisella langalla niin, että kukkaan muodostuu keskiö.

Setti valmis ja uutta puikoille 💛




Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa