Somat neulatyynyt

neulatyyny virkattu tilkkutyö

Blogissa on muutaman päivän ajan vietetty hiljaiseloa, kun köksänopintojen loppurutistus vei kaikki mehut. Nyt voi taas panostaa täysillä blogiin ja huilata rankan, mutta antoisan vuoden päätteeksi. Ja mikä sen parempaa huiliterapiaa kuin käsillä tekeminen! Maanantaisen ravitsemustieteen loppukuulustelun jälkeisen huiliterapian myötä syntyi uusia neulatyynyjä, joiden pohjaksi on virkattu puuvillalangasta ympyrä, ja jonka päällipuolena on hyödynnetty PaaPiin ompelimojätteen luomupuuvillaisia trikookankaita. Kuten kuvista näkyy, olemme aiemminkin tehneet näitä neulakukkasia puuvillakankaita hyödyntäen. Päätimmekin nyt kokeilla, miten trikookangas toimii neulatyynyissä. Varsinaiseen testiin kestävyytensä kannalta ne pääsevät nyt kesällä ahkerien ompelijoiden apuvälineinä.


Virkkaaminen on sananmukaisesti koukuttavaa puuhaa. Kaunista jälkeä syntyy suhteellisen nopeasti ja virkkuukoukun & langan voi aurinkoisena päivänä napata mukaan vaikkapa pihakeinuun. Tämänpäiväisen postauksen virkkausosio hoituu telkun katsomisen ohella - testattu on! Ja hei, edelleen ehdit vallan hyvin valmistamaan äidille omatekemän lahjan. Blogista löytyy ompelevan äidin neulatyynyn ohjeen lisäksi vinkit kokkailevan äidin uunipellinaluseen tai arkista ja ekologista hemmottelua arvostavan äidin kestovanulappuihin

Neulatyynyyn tarvitset
puuvillalankaa
virkkuukoukun
puuvillakangasta/trikookangasta
vanua
napin
ison, terävän neulan

Ohjeet ympyrän virkkaukseen
1.      Virkkauksen aloituksessa voi käyttää ns. taikasilmukkaa, joka on käytännössä tavallinen aloitussilmukka, mutta sitä ei kiristetä tiukaksi.
2.      Virkkaa aloituslenkkiin 3 ketjusilmukkaa ja 14 pylvästä ja yhdistä lopulta kolmanteen ketjusilmukkaan.
3.      Virkkaa edellisen kerroksen kolmanteen ketjusilmukkaan kolme ketjusilmukkaa ja yksi pylväs. Tee tämän jälkeen jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen kaksi pylvästä. Yhdistä lopuksi piilosilmukalla kuten edellä. (30s)
4.      Virkkaa kolme ketjusilmukkaa ja seuraavaan silmukkaan kaksi pylvästä. Tee tämän jälkeen joka toiseen silmukkaan yksi pylväs ja joka toiseen kaksi. Yhdistä piilosilmukalla (45s)
5.      Virkkaa kolme ketjusilmukkaa ja yksi pylväs seuraavaan silmukkaan. Tee kaksi pylvästä seuraavaan silmukkaan. Etene niin, että joka kolmanteen silmukkaan tulee kaksi pylvästä. (60s)
6.      Jatka samalla kaavalla kunnes ympyräsi viimeisellä kierroksella on joka seitsemännessä silmukassa kaksi pylvästä.
7.      Yhdistä piilosilmukalla. Päättele langat.

Ohjeet yhdistämiseen
1.      Leikkaa kankaasta virkattua ympyrää vastaava ympyrä. (n. 14-15cm halkaisijaltaan)
2.      Neulaa kangas ja virkattu pohja oikeat puolet vastakkain, niin että kangas jää päällimmäiseksi.
3.      Ompele palat yhteen ompelukoneella. Jätä kääntöaukko.
4.      Käännä työ oikeinpäin ja täytä vanulla. Ompele pienin pistoin kääntöaukko kiinni.
5.      Käytä samaa, vahvaa puuvillalankaa kuin pohjassa. Pujota lanka työn virkatun pohjan keskeltä läpi ja pidä puuvillalangan päätä toisessa kädessäsi. Kiristä langalla kukkasen muoto aina keskeltä läpi pujottaen.
6.      Kiinnitä lopuksi isoreikäinen nappi työn keskelle. Solmi lankojen päät yhteen ja pujota päät työn sisään.


Kommentit

  1. Ihanat neulatyynyt! Tätä katsoessa oma into käsitöihin sai uutta pientä kutinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Näiden tekemiseen saattaa herkästi intaantua hippasen liikaa. :)

      Poista
  2. Todella söpöt neulatyynyt. Itsellekin iskee aina jostain syystä juuri keväisin hirveä ompeluhimo. Täytyykin etsiä trikookankaat ja alkaa ompelemaan. Erityisesti kiinnostaisi kokeilla bambutrikoota. https://www.uniikit.com/tuote-osasto/kankaat/trikoot/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa