Kestovanulaput



Kasvojenhoitorutiinit... Näin iän karttuessa niihin on ihan huomaamattaan ruvennut panostamaan enenevissä määrin - liekö syynä peilistä tuijottavat ajoittain aika väsyneiltä näyttävät kasvot. Pakko muutes tunnustaa. Vielä kymmenisen vuotta sitten molemmat meistä pesi huolettomasti meikit kasvoiltaan käsisaippualla. Nyt se olisi sula mahdottomuus. Tätä nykyä kasvojenhoito on sananmukaisesti rutinoitunutta. :) Vanulaput kuuluvat osaksi tätä joka-aamuista ja -iltaista rituaalia. Viime aikoina olemmekin heränneet pohtimaan mm. käytettyjen vanulappujen määrää. Tästä syntyi idea valmistaa kestovanulappuja. 


Meidän kestovanulapuissa toinen puoli on luomutrikoota ja toinen froteeta. Toinen puoli siis kuorii ja luomutrikoo puolestaan tuntuu iholla jumalaisen pehmeältä. Tähän työhön soveltuvat pienet luomutrikootilkut ja jo tiensä päähän tulleet, pehmenneet pyyhkeet. Toki uusistakin kankaista saa tehdä juuri mielensä mukaisia lappusia. Me hyödynsimme Paapiilta saamiamme ompelimon leikkuujätetilkkuja. Kestovanulaput ovat hellästi kuorivia, ekologisia ja kestävät 60 asteen pesun muun pyykin joukossa. Lappuset voi kerätä vaikka pieneen pesupussiin ja heittää sitten koko satsi kerralla pesuun. Kestovanulaput soveltuvat myös hyvin liivinsuojuksiksi tuoreille äideille.

Keksimme kestovanulapuille myös säilytysratkaisun. Ne voi pakata tyhjenneeseen vanupuikkojen säilytysrasiaan. Rasiaan voi askarrella etiketin tai sen ympärille voi kietoa silkkinauhaa. Äitienpäivä lähestyy ja mikäli olet vielä vailla lahjaideaa tämä voisi soveltua juuri sun äidille! Päivitimme aiemmin myös ohjeet lahjaksi soveltuvaan uunipellinaluseen. Ohjeisiin pääset tästä.

 
Kestovanulappuihin tarvitset
froteekangasta
luomutrikoota
n. 9cm Ø muotin (esim. juomalasi)
merkkauskynän

Ohjeet
1. Esipese kankaat.
2. Leikkaa esimerkiksi juomalasia muottina hyödyntäen n. 9 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä sekä frotee- että trikookankaista.
3. Neulaa kankaat toisiinsa kiinni trikoopuoli päällimmäisenä ja työn keskeltä, jotta neuloja ei tarvitse siirtää saumuroidessa.
4. Saumuroi kankaat kiinni toisiinsa ja päättele saumurin langat siististi.
5. Silitä valmiit vanulaput.



Jos ympyröiden tekeminen osoittautuu pirulliseksi, niin tee neliöitä! Naamahan ei sitä tiedä, onko lappu neliö vai ympyrä! 😉

Kommentit

  1. Mulla on paapiin tilkkuja odottamassa tätä projektia !

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa Henna! Nyt vaan saumuri surisemaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa