Pääsiäisen tähteistä arkiruokaa



Pääsiäisloman loppupuolella suun tekee jo mieli arkisempia makuja. Soman arjen jääkaapin, pakastimen sekä kuivakaapin kätköistä löytyivät meidän lapsuuden kasariherkkuun, täytettyihin paprikoihin soveltuvat ainekset.  Tämän ruokalajin makumaailmaa voi vaivattomasti muunnella oman maun ja jääkaapin antimien mukaan. Me hyödynsimme eilispäivän tähteistä riisi-kauraseoksen sekä jo avattuja ja pakastettuja tuotteita.


Täytetyt paprikat

4 paprikaa
1 sipuli
3 rkl puuroriisiä
200g Snellmanin sika-nauta jauhelihaa
suolaa ja/tai lihaliemikuutio
mustapippuria
100g herne-maissi-paprikaa
1½ dl sipulisekoitus ranskankerma
pinnalle juustoraastetta


Ohjeet

1.   Leikkaa huuhdellut paprikat kantaosasta avoimeksi ja poista siemenet. Aseta paprikat uunivuokaan täyttämistä odottamaan. Pilko kannan ympärille jäänyt paprika sekä hienonna sipuli osaksi täytettä. 
2.   Esikypsennä riisi mikrossa hyvin suolatussa vähäisessä vedessä täydellä teholla n. 5-6min. Valitse korkeareunainen ja mikronkestävä kulho ja sekoita riisiä esikypsennyksen puolessa välissä. 
3.   Kuullota hienonnetut sipulit ja kannan ympäriltä pilkottu paprika. Ruskista samalla pannulla sika-nauta jauheliha ja mausta seos lihaliemikuutiolla/suolalla ja mustapippurilla. 
4.   Lisää herne-maissi-paprikat sekä esikeitetty riisi jauhelihaseoksen joukkoon. Sekoita täytteeseen lopuksi sipulisekoitus ranskankerma. Tarkista maku ja täytä paprikat. 
5.   Ripottele täytettyjen paprikoiden pinnalle reilusti juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla 225-asteessa, kunnes paprikat alkavat pehmetä (n.30-45 min).


Kuluneen talven aikana meidän keittiöissä on valmistunut jo useamman sorttisia täytettyjä vihanneksia ja juureksia, kuten kesäkurpitsoja, munakoisoja sekä bataatteja. Kieli pitkällä kuitenkin jo kesää ja grillikauden avajaisia odotellaan. Vahva veikkaus, että tänäkin kesänä grillikausi pärähtää tulille jo perinteeksi muodostuneiden pekoniin käärittyjen tuorejuustotäytteisten jättiherkkusienten myötä.


Kommentit

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa